Lukumatkoja kauas ja lähelle

Blogissa esitellyt kirjat ja maat

Blogissa esitellyt kirjat ja maat
Klikkaamalla karttamerkkiä saat suoran linkin kyseistä maata käsittelevään blogitekstiin. Pääset tutustumaan tarkemmin valitsemasi alueen kirjoihin zoomaamalla karttaa +-merkillä ja liikkumalla kartalla hiirellä sen vasenta nappia pohjassa pitäen. Kirjoista on myös maanosittain ja maittain järjestetty lista.

maanantai 1. syyskuuta 2014

Yhdysvallat - Bruce Fink: Tarkastaja Canalin psykoanalyyttiset seikkailut. Kadonneen partituurin tapaus.

Psykoanalyysistä kiinnostunut hassu ranskalainen salapoliisi ratkoo rikoksia New Yorkin poliisin apuna ja psykoanalysoi samalla kohtaamiaan ihmisiä. Kirjan lähtökohta kuulosti hauskalta, mutta en silti lämmennyt psykoanalyytikko Bruce Finkin salapoliisitarinalle.

Kirja tuntui ikävän sisäänpäinlämpiävältä. En voinut välttää ajatusta, että Fink on kirjoittanut sen kollegoitaan ja alansa opiskelijoita varten, ei sen laajempaa kohdeyleisöä ajatellen. Tarkastaja Canal selitti kyllä ajatuksenjuoksuaan kirjassa jatkuvasti maallikoille, joten sen puolesta lukeminen ei vaatinut psykoanalyysin tuntemusta, mutta kirjan huumori ei ainakaan minua naurattanut. Arvelin hyväntahtoisesti, että psykoanalyysin maailmassa hyvin sisällä oleviin se olisi kolahtanut.

Lukeminen tuntui vähän samalta kuin olisin istunut iltaa seurueessa, jossa kaikki muut ovat psykoanalyytikkoja ja nauravat jutuille, joissa minä en näe mitään hauskaa.

Yhdysvaltalaisen kirjailijan luomassa ranskalaisessa päähenkilössä minua ärsytti sen kliseisyys. Hahmo tuntui kerta kaikkiaan kuluneelta.

Sisäänpäinlämpiävyydestä kertoo sekin, että tarkastaja Canal höystää puhettaan jatkuvasti ranskankielisillä fraaseilla, joita ei tietenkään käännetä. Vaikka osaan ranskaa ja ymmärsin ne, minua ärsytti moinen ihan periaatteessa. Siitä tuli elitistinen vaikutelma: että kirja on tarkoitettu vain "sivistyneille" lukijoille, jotka osaavat ranskaa.

Samassa niteessä on kolme erillistä kirjaa. Päädyin lukemaan vain ensimmäisen.


En suosittele tätä kirjaa erityisesti kenellekään, mutta psykoanalyysiin perehtyneet, ranskaa osaavat, korkeakulttuuria harrastavat, salapoliisiromaaneista pitävät lukijat saattaisivat siitä nauttia.

Bruce Fink: Tarkastaja Canalin psykoanalyyttiset seikkailut (Teos 2013)
Alkuteos The Psychoanalytical Adventures of Inspector Canal ilmestyi 2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Näin pitkälle tavoite on edennyt

Svalbard Spain United States of America Antarctica South Georgia Falkland Islands Bolivia Peru Ecuador Colombia Venezuela Guyana Suriname French Guiana Brazil Paraguay Uruguay Argentina Chile Greenland Canada United States of America United States of America Israel Jordan Cyprus Qatar United Arab Emirates Oman Yemen Saudia Arabia Iraq Afghanistan Turkmenistan Iran Syria Singapore China Mongolia Papua New Guinea Brunei Indonesia Malaysia Malaysia Tiawan Philippines Vietnam Cambodia Laos Thailand Burma Bangladesh Sri Lanka India Bhutan Nepal Pakistan Afghanistan Turkmenistan Tajikistan Kyrgyzstan Uzbekistan Japan North Korea South Korea Russia Kazakhstan Russia Montenegro Portugal Azerbaijan Armenia Georgia Ukraine Moldova Belarus Romania Bulgaria Macedonia Serbia Bosonia & Herzegovina Turkey Greece Albania Croatia Hungary Slovakia Slovenia Malta Spain Portugal Spain France Italy Italy Austria Switzerland Belgium France Ireland United Kingdom Norway Sweden Finland Estonia Latvia Lithuania Russia Poland Czech Republic Germany Denmark The Netherlands Iceland El Salvador Guatemala Panama Costa Rica Nicaragua Honduras Belize Mexico Trinidad & Tobago Puerto Rico Dominican Republic Haiti Jamaica The Bahamas Cuba Vanuatu Australia Solomon Islands Fiji New Caledonia New Zealand Eritrea Ethiopia Djibouti Somalia Kenya Uganda Tanzania Rwanda Burundi Madagascar Namibia Botswana South Africa Lesotho Swaziland Zimbabwe Mozambique Malawi Zambia Angola Democratic Repbulic of Congo Republic of Congo Gabon Equatorial Guinea Central African Republic Cameroon Nigeria Togo Ghana Burkina Fassu Cote d'Ivoire Liberia Sierra Leone Guinea Guinea Bissau The Gambia Senegal Mali Mauritania Niger Western Sahara Sudan Chad Egypt Libya Tunisia Morocco Algeria
Map Legend: 18%, 49 of 263 Territories
 Uusin maa 
 Muut lukemalla valloitetut maat 


AfghanistanAlbaniaArgentinaAustraliaBotswanaBrazilBhutanCanadaCambodiaSri LankaCongo, Republic of theChinaChileEgyptEl SalvadorFranceGhanaGermanyIndiaClipperton IslandIranItalyCote d'IvoireJamaicaKorea, NorthChristmas IslandMaldivesMexicoNigeriaNew ZealandPeruPakistanRomaniaRwandaSenegalSomaliaSpainSwedenSyriaSwitzerlandThailandTurkeyUgandaUnited KingdomUkraineUnited StatesVietnamSwazilandZimbabwe

Näistä maista kertovia kirjoja blogissani on jo käsitelty.